Toimintakertomus, 2013

Vuosi 2013 oli IHANA. Tehtiin yhdessä vaikka mitä juttuja. Tammikuussa ensimmäinen pentunäyttely, helmikuussa juoksentelua lumessa ja uusien talvitakkien ostoa, maaliskuussa ensimmäinen junioriluokan näyttely Lappeenrannassa, huhtikuussa vierailua mummolassa Kankaanpäässä, toukokuussa hengailua muuten vaan, kesäkuussa mahtava RotuRace sekä tuhti näyttelyviikonloppu sisältäen erikoisnäyttelyn Porvoossa ja ryhmänäyttelyn Auralla (eka Sert!) ja tietysti Väinön ja kumppaneiden 1-v-synttärit. Heinäkuussa isin kanssa lomailua taas Kankaanpäässä, elokuussa kärvistelyä helteessä ja juomista jalkakylpysaavista, syyskuussa ensimmäinen VSP-sijoitus Vantaalta sekä mahtavista mahtavin PinAgin puuhaleiri, lokakuussa ensimmäinen ROP Hämeenlinnasta, marraskuussa loskassa rämpimistä ja temppuilua kotona ja Pornaisissa, joulukuussa ensimmäinen KV-näyttely Messarissa ja sieltä ekana päivänä pettymys ja toisena päivänä sert ja aivan mahtava fiilis! Joulukuun Pinserit Ry:n vuosikokouksessa tulin myös valituksi hallitukseen.



Pieni koonti näyttelysaavutuksista vuonna 2013:
Väinö aloitti näyttelyuransa tammikuussa Lahdessa, jossa se osallistui ensimmäiseen pentuluokkaansa. Siitä innostuneina harjoituksia jatkettiin, ja  vuosi  pitikin sisällään seuraavat saavutukset:
- 8 näyttelyä, joista 1 pentunäyttely, 2 kaikkien rotujen näyttelyä, 1 erikoisnäyttely, 2 kansainvälistä näyttelyä ja 2 ryhmänäyttelyä.
- Virallisia arvosanoja tuli 1xEH, 6xERI ja SA napsahti 5 kertaa.
- Kerran Väinö oli VSP ja kerran ROP.
- Sertifikaatteja Väinö keräsi 4 kappaletta sekä yhden vara-sertifikaatin.



Kaiken kaikkiaan vuosi 2013 sisälsi uuden oppimista, uuden ymmärtämistä, kasvamista koiranomistajaksi, tutustumista aivan ihaniin ihmisiin, ilon tunteita, pieniä pettymyksiä, kärsivällisyyttä, rahanmenoa, monia uusia mattoja ja loputtomasti rakkautta ihanaa pientä vauvaani kohtaan.
Olemme myös suunnitelleet Väinölle tyttökaverin ottamista, mutta tämä suunnitelma saa luvan odottaa isompaa asuntoa ja omaa pihaa. Rotuna luonnollisesti vieläkin pinseri.
Myös Väinölle on tehty varovaisia pentusuunnitelmia, ja vuoden 2014 aikana olisi tarkoitus testauttaa Väinön lonkat, silmät, selkä, luonne ja tehdä jalostustarkastus.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti