torstai 4. syyskuuta 2014

Toimelias syyskuu

Syksy on tullut! Joskin hyvät säät palasivat taas ilahduttamaan, tänäänkin parikymmentä lämmintä ja mukava ulkoilla. Väinöllä on nyt ihan hirveät naishuolet päällä, juoksuntuoksuja on joka paikassa ja nuormies aivan sekaisin. Kuola valuu aina ulkona ollessa ja jokainen puska ja ruohonkorsi pitää antaumuksella nuoleskella läpi. Ja merkata tietty itte päälle. On aina välillä niin kivaa omistaa mieskoira.. Mutta on se suloistakin kun toinen hellyydenkipeydessään tulee sitten mamman kylkeen nyhräämään kun elämä potkii päähän ja kukaan muu ei rakasta.
Ikävä kyllä tämä näkyy narttukoiria kohtaan äärimmäisenä seksuaalisuutena, joka on hieman rasittavaa. Onneksi puistossamme käy enimmäkseen topakoita tyttöjä, jotka kyllä komentavat Väinön pois tarpeen tullen. Mutta voisi tämä vaihe taas jo mennä ohi ja poitsu palata takaisin omaan rauhallisuuteensa.


Tuleva syyskuu on meidän osalta kaikenlaisia tapahtumia täynnä. Puolentoista viikon päästä sunnuntaina palataan jälleen näyttelykehiin Porvoon kaikkien rotujen näyttelyn muodossa. Tuomarina siis Messarissakin ihastuttanut (toisia vihastuttanut) saksalaisherrasmies, ja Väinöltähän puuttuu se yksi ainoa serti enää valioitumisesta. Ironista jos se sen nyt Porvoosta saa. Toivotaan, toivotaan. Siellä on 13 muutakin pinskua kehässä joten kilpailua on, mutta sehän on vaan mukavaa nähdä tuttuja. :)
Siitä viikon päästä eli 21.9 Väinö luonnetestataan. Pinserit Ry järjestää luonnetestin Oulunkylässä, tuomareiksi tulevat Jorma Lankinen ja Johanna Cederlöf. Lankisen olen tavannut viime vuonna samaisessa yhdistyksen järjestämässä luonnetestissä, ja hän on kyllä pitkän linjan luonnetestaaja ja odotankin innolla miten Väinö käyttäytyy ja millaisia pisteitä eri osioista tulee. Pinsereiden lisäksi viikonlopun aikana testataan ilmeisesti kääpiöpinskuja, snautsereita ja pyreneidenkoiria. Jos ihan väärin en muista.


Väinö on myös nyt innostunut vinkuvista Kong-palloista ja niitä kanniskellaankin ahkerasti mukana ja tiputellaan parvekkeelta alas puskaan. Lisäksi hankin koiralle heijastinliivin, lähinnä mökkeilyä varten ja jos täytyy käppäillä kovinkin pimeässä. Lisäksi olen tilannut sille Peten Koiratarvikkeesta alenameja ison kasan (joku poistomyynti, muunmuassa Planet Pet Societyn nameja) sekä uuden pinkin kevythäkin, joka ikävä kyllä ei ole kovin toimiva vaan viallinen kappale ja olenkin sopinut asiakaspalvelun kanssa että menen vaihtamaan häkin toimivampaan kappaleeseen.

Nyt vain odottelemaan syyskuun kivoja tapahtumia! Luonnetestistä tulee tottakai raporttia heti tänne blogiin, sekä toivottavasti myös lt-video (mikälisikäli joku kuvaa sen).


3 kommenttia:

  1. Hei jos et saa testille kuvaajaa niin tuo oma kameras niin mä voin kuvata, mikäli oon paikalla vielä silloin. Meen molempina päivinä töihin kahdeksi, joten oon vaan aamulla siellä, mutta uroksethan on aamusta jo. (yritän vielä saada lauantaiata vapaaksi kokonaan) Tsemppiä testijännitykseen, jos sitä tulee tai jo on. Näyttelyssähän me nähdäänkin jo ens viikon vkonloppuna. Toivottavasti saatte sen kaipaamanne vikan sertin. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Heippa, joo me ollaan luultavammin sunnuntaina kun lauantaina mulla on viel töitä. Olis huippua jos kuvaisit! Tuon toki kameran paikalle :) se ei mikään huippukamera oo mutta jos nyt jotain sais sillä kuvattua. Ja joo, Porvoossa nähdään! :) Se on ihan hänessä tuleeko mitään tulosta, mut kiva päästä kehään pitkästä aikaa. Ja siis meidän tavoitehan on ERI, kun viimeksi tuolta tuomarilta tuli se EH. Kaikki muu on huikeeta plussaa :)

      Poista
  2. Sunnuntaina oon paikalla tuonne yhteen asti about. Varmaan tiedät jo viikon päästä, että monesko koira ootte. Jos natsaa niin kuvaan mielelläni. (Ellei Ninsku sit kuvaa) Meillä olis myös mahdollisuus saada järkkäri lainaan, sillä sais parempaa kuvaa. Puhutaan siit sit Porvoossa. :)

    VastaaPoista