perjantai 12. huhtikuuta 2013

Lappeenranta Dog Show, 31.3.2013

Meidän toinen näyttelykokemus kerättiin Lappeenrannasta maaliskuun lopussa.
Ilma oli kuin morsian, kun lähdettiin (tälläkin kertaa) Yarracitta-porukalla kohti Lappeenrantaa. Toki matkaan mukaan haettiin myös Karo, handlaamaan koirat ja tueksi noin niinkun muutenkin. Koiria meillä oli mukana tietysti Väinöläinen sekä sisko Jaki.

Puitteet olivat tällä kertaa jonkin verran isommat kuin viimeksi Lahdessa, ja kyllä Väinöä jännittikin. Joka suunnassa tuoksui nuoren miehen nenään IHANIA tuoksuja ja silti äiti riippui takiaisena hihnassa. Kunnialla kuitenkin selvittiin kehään asti ja sieltä vielä uloskin.

Kirjallinen arvostelu, tuomari Gunnel Holm:

" Hyvän tyyppinen juniori uros. Isohko. Tummat silmät. Epävarmat korvat. Hyvä purenta. Luusto EI saa tulla järeämmäksi. Tässä vaiheessa hyvä eturinta. Hyvin kehittynyt runko. Hyvä takaosa ja häntä. Erinomainen luonne. Liikkuu hyvin. Hyvin valmis koira ollakseen 10kk vanha. "

Tuloksena JUN ERI JUK1. Ei SA:ta.

Syyksi SA:n antamattomuudelle perusteltiin se, että Väinö on ikäisekseen liian valmis ja saattaa mennä yli "aikuisena".

Vähän meitä harmitti, mutta jokaista mielipidettä, kritiikkiä ja kehua arvostamme todella suuresti. Siksikin me näissä karkeloista käymme, emme niinkään sen tuloksen takia (vaikka onhan nekin kivoja).

Jaki-sisko saavutti myös laatuarvosanan ERI.
Taas kerran, hyvä me!

Kevään näytsikalenteri on vielä auki (tämän päivän aikana pitäisi tehdä ilmoittautuminen Helsingin näytsiin 12.5, katsotaan mitä tapahtuu...), muutamia match show-esiintymisiä on kyllä tulossa koska äiti-ihmisen pitää saada harjoitella handlaamista ja Väinön näyttelymekkalaan suhtautumista.
Erkkariin kesäkuussa ollaan jokatapauksessa tulossa, huhu kertoo myös kasvattajaluokkaan osallistumisesta :P

Kuvia ei ehditty ottamaan Lappeenrannasta ollenkaan, katsotaan josko tähän saisi kos kuvitukseksi jotain muita otoksia.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti